maanantai 30. tammikuuta 2012

Lilli + Cino

Lilli astutettiin viikonloppuna, 28.1. ja nyt odotellaan peukut pystyssä, josko meitä nyt onnistaisi. Lillin astutus oli suunniteltu tuonne maaliskuun puolelle, mutta tyttöpä oli sitä mieltä että hän haluaa lapsia ja nyt heti. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Lilli astui ja kosi kaikkia ja kaikkea: koiria, ihmisiä, tuoleja, pöytiä. Nainen ruikki ympäriinsä sekä oli ihan hurjan aktiivinen, kiipeili joka paikkaan ja vaelteli pitkin taloa, mikä ei todellakaan ole Lillin rodulle eikä persoonallekkaan tyypillistä käytöstä.

Soitin pari puhelua ja rakas ystäväni Hanna sai jälleen kerran järjestettyä mun pupukaaoksen. Hanna haki jo samana iltana Lillin ja totesi itsekkin kanin kiimaisuuden ihan käytännössä. Hihih, kani guru juoksi mun seksipetoa kania karkuun. xD No joo. Hanna siis haki Lissun perjantai-iltana viedäkseen kanin lauantaina pidettäviin Lohjan näyttelyihin, jossa kiimapesäkkeeni tapasi hurmaavan ranskauroksen, Cino. Hain Hannan erikoisten kyytijärjestelyiden vuoksi Parolan rampilta ja sain samalla reissulla uupuneen ranskani takaisin. 

Ja kuten kuvasta näkyy, Lilli on vielä tänäänkin suhteellisen väsynyt. Nyt vaan peukut ylös, että Cino antoi hyvät matskut meidän neitoselle muokattavaksi. ;)