torstai 31. toukokuuta 2012

Pro Hay Basic

Marssin kiukkuisena ja päättäväisenä uudelleen Hämeenlinnan Agrimarkettiin hakemaan kaneilleni heinää. Siis oikeaa, kunnollista ruokaa lemmikeilleni. Enkä mitään ylihinnoiteltua kuraa jota nuo eivät edes syö. Soittelin parille kani-ihmiselle ja jopa ProHayn valmistajalle ja otin asioista selvää. Kysymyksenä oli, sopiiko säilöheinä kanille? Kaninkasvatajat totesivat säilöheinän sopivan kanin ravinnoksi.  Kanille sopii parhaiten ennen apilan kukintaa ja timotein tähkälle nousua korjattu heinä. Tälläinen heinä menee käytännössä ottaen säilörehuksi.

ProHay Odelma on kaneille ja marsuille valmistettua kuivaheinää, korjattu syksyllä. Tuote on käytännössä timotein lehteä. ProHay Odelma on erinomaista nimenomaan marsuille, toisin kuin kaneille. ProHay Basic on säilöheinää joka on korjattu ennen heinän kukintaa ja on valmistettu pääasiassa hevosille.

Meillä on tätä kirjoittaessani menossa vasta ensimmäinen paali säilörehua käytössä joten varsinaista kokemusta ei löydy. Heinä maittaa omille kaneilleni paremmin kuin koskaan ennen, myös heinänirso Jallu on syönyt huomattavan määrän ProHay Basicia tämän päivän aikana. Jos et saa heinää joltain tilalta tai tallilta, on ProHay Basic (20kg/n.10e) mielestäni erittäin varteenotettava vaihtoehto. 

ProHay Basic aukileikattuna.


Vasemmalla ProHay Odelma, oikealla ProHay Basic.


Tyytyväiset asiakkaat.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

ProHay Odelma

Kävin eilen Hämeenlinnan Agrimarketissa ostamassa kaneille heinää, sillä olen totaalisen kyllästynyt hevostallilta raahaamiseen mutta, en kelpuuta tavaratalojen heiniä mutta en kärsi maksaa eläinkauppojen hintoja. Niimpä marssin vanhaan, tuttuun ja luotettavaan Agrimarkettiin. Vastassa oli kiukkuinen keski-ikäinen nainen jolta oli tajuttoman vaikea saada tiedusteltua yhtään mitään. Sain lypsettyä naisesta sen verran ulos, että heiltä löytyy kahta heinää ProHay hevosille ja ProHay jyrsijöille. Olin kiinnostunut hevosten heinästä, sillä se on useimmiten laadukkaampaa. Nainen tuomitsi yritykseni ostaa hevosten heinää, eikä kyennyt edes perustelemaan miksi ei. Koitin kysellä heinän tyypistä ja tuotteen sisältämistä aineista, mutta en saanut vastausta. Ostin kaneille ja jyrsijöille tarkoitettua heinää 8kg pakkauksessa jolla oli hintaa noin 12e. Kun tänään avasin pakkauksen, paljastui muovien sisältä kuivattua, lyhyttä ruohoa. En edes kutsuisi heinäksi. Omasta mielestäni heinä on korsimaista, pitkähköä rehua.
Heinä on kanin pääravintoa, joten jos tulee päättää panostanko korsirehuun (heinä) vai väkirehuun (ns. kaninruoka) on vastaus selkeä. Korsi rehu on se, mitä kani todella tarvitsee, mitä ilman ei kykene elämään tervettä elämää. Väkirehu on ihmisen keksimä lisä, jota ilman on kanin mahdollista elää (suosittelen silti kaikille kasvaville ja ulkona-asuville kaneille väkirehua heinän lisäksi). Ensi kertaan aion selvittää miksi ProHay hevosille ei muka sopisi kaneille ja jos totean kyseisen tuotteen kanille sopivaksi, aion ostaa heinän sano myyjä mitä lystää.
Kunhan ihmettelen, miksi palvelualan ammattilainen ei edes yritä selvittää vastausta asiakkaalleen aiheellisiin kysymyksiin? Ja miksi ihmeessä tuo ProHay:n jyrsijäheinä on tuollaista kuraa? Menee oikein tunteisiin tää tämmönen.


maanantai 21. toukokuuta 2012

Pilvilinnoja

Ajattelin avautua täälä mun suuresta kanihaaveestani, jonka toivon joskus toteuttavani kun olen vähän vanhempi. Oon kerta kaikkiaan niin halkeamis pisteessä, mä niin haluan suloisen, käytännöllisen ulkokanilan!

Toivoisin ulkokanilaa, sillä minun silmääni vaikuttaa että kanin olisi yleisesti ottaen helpompi olla onnellinen ulkona. Tosin jotkut sopivat paremmin sisälle kuin toiset. Lisäksi ulkona on mahdollisuus antaa kanille enemmän tilaa ja luonnollisemmat olosuhteet. Ulkokanilassa on myös se hyvä puoli, että sotku ja hajut eivät kantaudu ihmisten asuintiloihin. Tällä on hyvin paljon merkitystä, etenkin allergiaperheille.

Haaveilemassani kanilassa olisi piharakennus, jossa olisi kaksi tilavaa karsinaa eri puolilla huonetta. Kummassakin karsinassa eläisi useampi kani. Keskellä olisi tilaa vesipisteelle, heinälle, purulle ja mulle tarpeelliselle. Jos mahdollista, jonkin sortin heinäparvi olisi erittäin käytännöllinen. Betoni tai kivilattia pysyisi viileänä kuumina kesäpäivinä ja olisi myös pestävissä. Sisätiloissa olisi pienen pieni lämmitys, jolloin vedet eivät menisi jäihin talvisin. Kummastakin karsinasta olisi vapaa pääsy tilaviin ulkotarhoihin koko piharakennuksen leveydeltä. Ulkotarhoissa olisi myös eristetyt kopit, jos joutuisin joskus katkaisemaan pääsyn karsinasta tarhaan tilan jakamiseksi. Sisätilat ja tilan jakaminen mahdollistaisi myös talvella astuttamisen. Talvimasennus on yleistä kaneilla, joten kanien hyvinvoinnin ja kasvatuksen kannalta olisi ihannoillista ajastimella toimiva päivänvalolamppu. Kukapa ei haluaisi moista kanilaa?

Lopuksi mahdottoman hieno hahmotelma selkeyttämään:


torstai 10. toukokuuta 2012

Sairastuvalla, jälleen

Nyt on kyllä taas hermot kireellä ja harmituksen aste sata. Lienee Jallu jo vanha ukko, kun on alkanut tulla kaiken moista pientä vikaa, mut ei tämmöne ole kivaa. Jallun luonnekkin on hieman vinksallaan entiseen verrattuna, joten olen huolissani. Otin tänään kuvia ja lähetin ne muutamalle eläinklinikalle jossa löytyy kokemusta nimenomaan kaneista, josko joku osaisi viimeinkin diagnosoida Jallun silmänkin! Suurin huoleni on mahdollinen kipu ja piileekö näiden oireiden takana jokin sairaus.

Vaivoista vanhoin on sumentunut silmä, jonka poikki kulkee viiru. Olen ravannut eläinlääkäreillä ja saanut eri diagnooseja, tippoja ja pistoksia jotka ovat olleet kaikki yhtä tehottomia. 



Seuraavaksi meillä tulehtui tassunpohjat. Tassujen kunto on heilahdellut aikas paljon, ollaan pehmennetty alustaa, lisätty vitamiineja, rasvailtu ja paketoitu mutta tassut ei silti näytä terveeltä.




Viimeisin pisara oli kun herralta tippui toinen alahammas ja löytyy piikki. Hampaissa on ollut myös järkyttävän suuria kalkkikertymiä. Heinää on, jyrsittävää on.