maanantai 11. helmikuuta 2013

Nila

Ajamme puolisoni kanssa perjantai-iltana noin yhdeksän aikaan kerrostalon pihaan. Lumi on raskasta ja märkää, inhoan kun kenkäni kastuvat sukkiani myöten, mutta tänään se ei haittaa. Olen ollut kuin pieni lapsi koko ajomatkan, vaikka matkan kesto onkin peräti 5min ovelta ovelle. Rakas ystävä tulee avaamaan meille ala-ovea päästäksemme sisälle litisivine kenkinemme. Rappuja noustessamme tutkailen katseellani ystäväni jälleen muuttunutta hiustyyliä. Rappukäytävässä meitä vastaan tulee häntää heiluttava osasyy Nilan muuttoon meille. Kani on tuotu jo eteiseen häkkineen päivineen. Vaihdamme nopeasti kuulumiset ja lähdemme kantamaan häkkiä yhdessä rappuja pitkin alas. Luonnonsininen mulkosilmä heiluu häkissä sinne tänne liukkaalla muovialustalla.


Asetan pienen häkin valitsemaani nurkkaan, kaiken keskipisteeseen, keittiön ja olohuoneen rajalle. Uusi tulokas nököttää olohuoneen matolla, kun puolisoni koittaa ruokkia eläintä rennommaksi, minun höpsö ukkoni! <3 Kun olen saanut häkin meidän näköiseksi, käyn puolisoni viereen makaamaan ja pällistelemme uutta tukkaeläintämme. Pian päätämme lopettaa elämänmuutoksen kokeneen eläimen häiritsemisen ja nostamme sen omaan häkkiinsä lepäämään ja ihmettelemään tapahtunutta.


Herään sunnuntai aamuna kolinaan. "Perkeleen runkkari-jänis!" Kiroan kun nousen sängystä ylös, vaikka loppuviimein olen oikein mielissäni kun pääsen touhuamaan uuden otuksen kanssa. Vietän hetken nostellen johtoja, lyöden ovia kiinni ja minimoiden muita riskejä. Nostan kanin häkistä ulos. Eläin on hetken aivan ihmeissään eikä liikahda mihinkään. Makaan olohuoneen lattialla kamera kourassa aivan hiljaa paikoillani, odottaen. Tovin kuluttua unohtuu pelko ja kani alkaa tutkia ympäristöään. Mikään ei jää huomaamatta, jokainen kulma, taso ja tavara huoneessa saa osansa huomiosta. Kun nurkat on tutkittu, alkaa ralli. Iloloikkaa heittävä kani on hupaisa näky, ei varmaan koskaan tule kyllästymään siihen. Nila nojaa minuun tassuillaan muutaman kerran ja jopa kosii minua juosten ympärilläni, muta silti pelkää vielä ihmistä, ääniä ja liikkeitä. Nila ei osaa käyttää sivuovea, joten opetan sen sille nostamalla sen ovesta muutaman kerran. Tukkaeiäin oikein nauttii joutuu pomppaamaan ja ottaakin aina välillä ekstraa loikkaansa oven läpi.

Nyt Nila juoksee jo koko asunnossa, ei pelkästään olohuoneen matolla. Tosin herra pysyttelee pääosin matoilla. Ihmisen Nila päästää jo lähemmäs ja suvaitsee enemmän liikettäkin meiltä jättiläisiltä. Silityksiäkin olemme jo varovasti kokeilleet ja pupu on selvästi aivan ekstaasissa, vaikka kosketus onkin vielä aika jännä juttu. Nyt tarvitsisi vielä tehdä asunnosta turvallisempi suojaamalla johdot niin ei itse tarvitse pälyilä jatkuvasti missä pupu menee. Nila saa nauttia vapaudesta aina kun minä tai Risto olemme kotona ja hereillä. Tukkaeläin seuraa meitä mielissään ja on aina sielä missä mekin. :3 Ohops nyt tuo hyppäsi sohvalle! Katsotaas mitä tästä tulee...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti